torstai 27. elokuuta 2015

Lada Vesta Cross Concept - Ladalta mahdollisesti tuleva katumaasturi

Tekniikan Maailma kertoo mielenkiintoisesta venäläisestä konseptiautosta, joka päivittää Ladan lähemmäksi nykyaikaa. Ladan uusi Vesta Cross Concept on viisiovinen keskikokoinen katumaasturi, joka ainakin äkkisilmäykseltä ei ulkomuodoltaan häpeä edullisille korealaisille katumaastureille. Jos Lada Vesta Cross Concept joskus tulee viralliseen tuotantoon se todennäköisesti kilpailee juurikin Kian ja Huyndain pienempien katumaastureiden kanssa ja mahdollisesti myös Dacia Dusterin kanssa.

Lada Vesta Cross Conceptin tuotanto ei ole lainkaan mahdoton ajatus sillä ainakin samalle alustalle perustuva Lada Vesta sedanmalli on tulossa syyskuussa tuotantoon. Lisäksi virallisesti on kerrottu tulevasta farmarista ja nyt esitelty Vesta Cross Concept katumaasturi olisi näille luonteva jatko.

Kuvia Lada Vesta Cross Conceptista löytyy esimerkiksi täältä Tekniikan Maailman sivuilta:
http://tekniikanmaailma.fi/autot/ladalta-mielenkiintoinen-konseptimalli/?shared=459796-c8b76bed-500

maanantai 18. toukokuuta 2015

Top Gear -juontajien House of Cars -nettisarja

Brittilehtien mukaan entinen Top Gear -juontajatiimi Jeremy Clarkson, James May ja Richard Hammond yhdessä Top Gearin entisen tuottajan Andy Wilmanin kanssa ovat erittäin pitkällä neuvotteluissaan uudesta auto-ohjelmasta Netflixin kanssa. Brittilehtien mukaan Netflixille tuleva autosarja tulisi olemaan nimeltään yksinkertaisesti House of Cars.

Myös brittiläinen ITV on ollut erittäin kiinnostunut uudesta sarjasta entisen Top Gear -tiimin kanssa mutta brittilähteiden mukaan heidän suunnitelmansa ovat kariutuneet sponsorointiongelmiin. Räväköistä kommenteistaan tunnetut juontajat eivät halunne sitoa itseään sopimuksiin, joissa olisivat pakotettuja kehumaan sarjaa rahoittavan autotehtaan tuotteita.

SsangYong - Kiinalaismerkin tulo Suomeen

SsangYong on kiinalainen automerkki, joka viime talvena rantautui virallisesti Suomeen. Tähän mennessä SsangYongit Suomen teillä ovat olleet lähinnä yksityisten itse käytettyinä maahantuomia ja autokanta on ollut kovin harvalukuinen. Itse olen nähnyt Suomessa ennen virallista maahantuojaa yhden kotimaisin kilvin varustetun SsangYongin tila-auton.

SsangYong-mallisto Suomessa

SsangYong Rexton
SsangYong Rextonia markkinoidaan jämeränä 7-paikkaisena oikeana maasturi alennusvaihteella ja ylivoimaisella 2600 kg vetokyvyllä. Siihen nähden hinta 38390€ kuulostaa kiinnostavalta. SsangYong Rextonin juuret ovat kaukana historiassa ja autossa on paljon yhteneväisyyttä Mercedes Benz ML -sarjan ensimmäiseen W163-malliin. Auton perusrakenteet ovat siis peräisin 90-luvulta. Ohessa vertailuvideo SsangYong Rextonista ja saman kokoluokan Volvo XC90:stä.



SsangYong Korando
SsangYongin pienempi ja hieman modernimpi maasturi Korando on puristettu Suomessa hinnaltaan juuri ja juuri alle 30 tuhannen Euron. Ohessa SsangYong Korandon koeajovideo:



SsangYong Tivoli
SsangYong Tivoli on tulossa oleva pienempi SUV, jota markkinoidaan nuoremmalle ostajakunnalle lauseella "My first SUV"

torstai 15. tammikuuta 2015

AliExpress.com - Halpoja kiinalaisia autotarvikkeita

Nettikauppa on lisääntynyt huimasti kaikkien tuotteiden osalta ja myös autotarvikkeista entistä enemmän löytyy netistä. E-Bay:n tai vastaavien nettikauppojen kautta voi löytää varaosia ja autotarvikkeita huomattavasti suomalaista hintatasoa edullisemmin.

Yksi mahdollinen paikka etsiä edullisia autotarvikkeita on kiinalainen AliExpress.com verkkokauppa. Lisää AliExpressistä voit lukea esimerkiksi täältä: http://aliexpresskokemuksia.blogspot.fi/.

AliExpress verkkosivustolta löytyy mitä erilaisimpia elektronisia autotarvikkeita kuten auto DVD-soittimia, vikakoodin lukijoita jne.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kiinnostaako päivä Yhdysvaltain F1-kisassa Austinissa? - Osallistu Mobil1-kisaan ja voita formulaelämys!

Mobil 1 -voiteluaineilla on nyt kisa, jossa voi pienellä vaivalla voittaa upean VIP-luokan moottoriurheiluelämyksen. Palkintona on nimittäin ainutkertainen päivä Vodafone McLaren Mercedes -tiimin seurassa Yhdysvaltain F1-kisassa Austinissa. Tiimin erikoisvieraana pääset viettämään päivän varikolla, tapahtumien keskipisteessä.

Osallistuksuasi Mobil 1 -voiteluainekilpailuun tee yksilöllinen video noudattamalla muutamaa helppoa vaihetta ja voit voittaa VIP -luokan moottoriurheiluelämyksen. Lisätietoja aiheesta esimerkiksi täältä:
http://www.mobil1.fi/moottoriurheilu/getpersonal.aspx

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Chevrolet Captiva - Valmiina kaikkeen - Myös haastamaan isot saksalaiset SUV:t

Chevroletin uusi Captiva on oman mainoslauseensa mukaan valmiina kaikkeen ja sitä se myös näyttää olevan. Uudistunut Chevrolet Captiva on valmis paitsi kaikkeen, mihin iso perhe sitä voi tarvita, mutta myös haastamaan tosissaan isoja saksalaiskilpailijoitaan. Hinnaltaan Chevrolet Captiva tarjoaa erittäin paljon ominaisuuksia alkaen alle 45t€ hinnalla. Saksalaiskilpailijoiden automallistoissa pitää samassa hintaluokassa melkein mennä astetta pienempiin autoihin (esim. Audi Q3), ellei halua tinkiä varusteissa sitten aivan hinnat alkaen -malliin.

Alla olevat Chevroletin videot esittelevät monipuolisesti uuden Chevrolet Captivan ominaisuuksia.



keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Toyotan uusi Auris - Hybridi matkalla massamarkkinoille

Kyllä hybridiautoja on ollut jo pitkään markkinoilla ja Toyota Priuksellaan on ollut hybridiautoilin edellekävijä myös Suomessa. Hybridit ovat kuitenkin olleet ehkä pääkaupunkiseutua lukuunottamatta tietyllä tapaa marginaaliautoja ja hybridiautot ovat antaneet muissa ominaisuuksissa liikaa etumatkaa saman hintaisille kilpailijoilleen. Uusi Toyota Auris on siinä mielessä erityyppinen, että se on ensisijaisesti tehty hyväksi ja kilpailukykyiseksi autoksi ja siihen on sitten saatavilla Toyotan jo monessa automallissa testatuksi tullut hybriditeknologinen osaaminen.
Toyota Auriksen matkaa voit seurata livenä klikkaamalla alla olevaa videota.

Toytoa Aurishan kuuluu autona kilpailtuun keskikoisten automallien kokoluokkaan. Se on siis tiloiltaan samassa sarjassa Volkswagen Golfin, Peugeot 3-alkuisten ja Ford Focusten kanssa. Tuossa luokassa kaikki isot kilpailijatkin luottavat konservatiiviseen tyyliin eikä Toyota häpeä siinä sarjassa lainkaan. Alfa Romeo Giuluettan kaltaiset marginaalisemmat autot ovatkin sitten eri juttu.

Hinnaltaankin Toyota Auriksen hybridimallien hinnat on saatu kalleinta Hybrid Premium -mallia lukuunottamatta puristettua lähtemään alle 30t€ hinnoista. Näin ollen Toyota Auriksen uudistuneella hybridillä on oikeasti mahdollisuuksia kasvaa oikeasti isoja massavolyymejä saavuttavaksi hybridiksi. CO2-päästöt Toyota Auris Hybridissä ovav vain 86g/km.