maanantai 28. helmikuuta 2011

Chrysleriin pohjautuvat Lanciat tulevat 2012 Suomeen

Aro-Yhtymään kuuluva Autofennica Oy kertoi viime viikolla aloittavansa ensi vuonna uusien Chrysleriin pohjautuvien Lancioiden maahantuonnin. Mallistoon tulee kuulumaan lippulaivana uusi Lancia Thema, joka on siis Chrysler 300C muutettuna Lanciaksi. Ajatuksena tämä kuulostaa hieman oudolta mutta en ryhdy arvostelemaan ennen kuin olen nähnyt ja ajanut. En vain oikein tiedä ketä tämä auto sitten houkuttaa, italoautomiehet saattavat karsastaa Chryslerin ominaisuuksia ja taas jenkkiautomiehet ostanevat auton ihan Chryslerin logoin. Alla oleva kuva on Chrysleriin pohjautuva uusi Thema.


Kuva: Aro-Yhtymä Oy:n kuvapankki

Samaan tapaan kuin uusi Lancia Thema on Chrysler 300C tulee Lancia Voyager olemaan Chryslerin Voyager. Lancia Delta sentään jatkaa entiseltä italialaiselta pohjalta. Edellä mainittujen uusien Lancia-mallien lisäksi Autofennica aikoo ottaa valikoimiinsa myös Lancia Ypsilon, Musa ja Flavia -mallit. Näistä Lancia Flavia perustuu Chrysler 200 -malliin.


Audi Q3

Audi Q3:sta on autoblogissa uudempi artikkeli. (päivitys 13.4.2011)

Audi esitteli jo vuonna 2007 Shanghain autonäyttelyssä Cross Coupé Quattro -konseptiauton ja nyt salakuvissa on nähty saman näköinen auto talvitesteissä Euroopassa. Autosta uskotaan tulevan ensi syksynä esiteltävä Audi Q3 ja ainakin Tekniikan Maailma veikkaa sitä esiteltäväksi ensi syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä.

Audi Q3 olisi luonteva laajennus Audin Q-sarjan alapäähän nyt myynnissä olevien Audi Q7 ja Q5:n jatkoksi. Salakuvia autosta on esimerkiksi täällä Tekniikan Maailman -sivuilla.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Opel Zafira konsepti - Ford S-Max haastaja

3.3.2011 alkavilla Geneven automessuilla odotetaan esiteltävän lähes tuotantovalmis konseptiversio uudesta Opel (Vauxhall) Zafirasta. Konseptista löytyvien ennakkokuvien perusteella auto ei tarjoa suuria mullistuksia ulkomuodoissa mutta toivottavasti sen sijaan paljon käytännöllistä tilaa ja turvallisuutta lapsiperheiden tarpeisiin.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Maistaisia tulevista Audi A3 muutoksista

Audi A3 on ollut jo nykyautojen mittapuulla kunniakkaan ajan myynnissä ilman suuria muotoilullisia uudistuksia. Toisen sukupolven Audi A3:han esiteltiin 2003 eivätkä sen muutokset silloinkaan olleet radikaaleja vaan auto oli selkeästi vuonna 1996 esitellyn Audi A3 -mallin modernimpi jatko. Tulevassa Geneven autonäyttelyssä Audilla on tarkoitus esitellä konsepti, johon pohjautuu uusi tuleva Audi A3 2012 -malli ja sen perusteella tällä kertaa on odotettavissa selkeämpiä tyylillisiä muutoksia. Auton hatchback -versio on selvästi coupemainen ja luvassa on nyt myös Audi A3 sedan -versio. Yleisesti ottaen mallissa on paljon tuttua uusista Audi A5, A6 ja A8 -malleista mutta myös hieman TT:n tyyppistä agressiivisuutta.

Luonnoskuvia uudesta Audi A3 -konseptista on esimerkiksi täällä topspeed.com -sivulla.

Autoblogi odottelee innolla uutta Audia markkinoille, odotettavissa on ehkäpä syksyllä 2011.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Renault R-Space konseptiauto videolla

Maailmalla leviää video autosta, jonka arvellaan oleva Renaultin tuleva R-Space konseptiauto. Renault R-Space on Renautl Meganeen pohjautuva konsepti, joka tultaneen esittelemään tulevilla Geneven automessuilla ensi kuussa.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Lexus CT200h tänään Iltasanomissa

Iltasanomien autosivuilla on tänään koeajossa Lexus CT200h hybridiauto. Tällä uudella mallilla Lexus on tulossa kovaan luokkaan kilpailemaan laadukkaampien pienten keskikokoisten sarjaan. Auto tulee siis samaan kokoluokkaan Audi A3, BMW 1-sarjan, Volvo C30 ja Alfa Romeo Giulietan kanssa.

Iltasanomien koeajossa Lexus saa kovasti kiitosta laadukkuudestaan. Auton tavaratila on hybridistä johtuen pieni mutta toisaalta tämän kokoluokan autoja hankkivat usein sinkut tai lapsettomat pariskunnat joten se ei välttämättä nouse heille kynnyskysymykseksi.

Lexus CT200h hybriditekniikkahan on täsmälleen saman kuin Toyota Priuksessa eli tekniset ratkaisut ovat koeteltuja ja luotettaviksi todettuja. Auto tulee toki erittäin kilpailtuun segmenttiin mutta toivon sille menestystä ja en pidä sitä mitenkään mahdottomana. Hybridiautot ovat kiinnostaneet monia nuoria aikuisia, jotka ovat ympäristötietoisia mutta tämänhetkinen hybriditarjonta on muotoilultaan ollut aika kaukana Audi A3 ostajien toiveista. Uusi pikkulexus vastaa ainakin kuvien perusteella enemmän tämän kohderyhmän vaatimuksiin ulkoisella olemuksellaan.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Jaguar crossovereita suunnitteilla?

Jaguarin huhutaan autoblog.com sivuston mukaan suunnittelevan Jaguarin merkin alle crossover versioita, jotka perustuisivat Land Rover/Range Rover Evoque -malliin sekä Range Rover Sportiin. Itse malleista Jaguar ei ole kommentoinut mitään virallista mutta sen verran Jaguarin brändistä vastaava johtaja Adrian Hallmark suostuu sanomaan, että crossoverit tulevat ehdottomasti olemaan osa Jaguarin tulevaisuutta. Eli jonkinasteista perää asialla varmasti on.

Autoblogi toivoo tarkempia tietoja pikaisesti...

tiistai 15. helmikuuta 2011

Tullin taulukko käytettyjen autojen sovelletuista verotusarvoista 2011

Tullin internetsivuilla on luettavissa ensimmäiset taulukot tänä vuonna (2011) sovelletuista käytettyjen autojen verotusarvoista. Taulukossa on tammikuussa 2011 tehdyt verotuspäätökset.

Taulukko tammikuun verotusarvoista löytyy täältä.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Saab 9-4X ja uusi konseptiauto Geneven autonäyttelyssä

Saab yrittää ainakin uutta tulemista aivan tosissaan ja on tulossa Geneven autonäyttelyyn vahvasti. Saab aikoo esitellä Geneven autonäyttelyssä uuden 9-5 malli Sportcombi version, 9-4X -mallin sekä täysin uuden konseptiauton.

Uusi konseptiauto on uuden omistajan Spykerin mukaan 1950-luvulla myydyn 92:n tyylisen mallin uudelleen tuleminen. Konseptin pohjalta on tarkoitus kehittää 2014 myyntiin tuleva automalli.

Audi - Kysyntä maailmalla venyttää toimitusaikoja

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Audin A6 ja A3 mallien korkea kysyntä maailmalla on venyttämässä autojen tilausjonoa useisiin kuukausiin. Audin myyntijohtaja Peter Schwarzenbauer kertoo Bloombergille, että tehtaat käyvät tällä hetkellä täydellä kapasiteetilla ja että on vaikea sanoa milloin tuotanto saadaan myynnin edelle niin, että jonotusajat saadaan kääntymään laskuun.

Audi ei kuitenkaan ole täysin yksin tämän positiivisen ongelmansa kanssa sillä myös BMW ja Mercedes Benz raportoivat ennätysvilkkaasta myynnistä tammikuussa ja tämä tarkoittaa myös näiden autojen odotusaikojen venymistä.


sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Mini Coupe - esitelläänkö maaliskuussa Genevessä?

Useammallakin ulkomaisella autosivustolla huhutaan, että Mini Coupe esiteltäisiin maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä. Mini Coupe prototyyppi oli esillä Frankfurtin autonäyttelyssä 2009 ja kuvissa on nähty prototyypistä niin valmiita versioita, että tuotannon arvellaan olevan lähellä.

Autoblogi jää odottelemaan huhujen vahvistamista tai kumoamista.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Audi, VW, Skoda ja Seat - Mikä säilyttää arvonsa parhaiten?

Volkswagen-konserni rakentaa Volkswagenit, Seatit, Skodat ja Audit pitkälti samoille rungoille ja käyttäen samoja moottoreita sekä muita tärkeimpiä teknisiä ratkaisuja. Autojen hinnoissa on uutena usein merkittäviäkin eroja ja kalliimpien merkkien (VW ja Audi) usein perustelevatkin ostoksiaan vedoten niiden parempaan jälleenmyyntiarvoon. Autoblogi päätti tutkia asiaa.

Alla olevissa taulukoissa on yksinkertaisesti verrattu eri vuosimallien käytettyjen autojen hintaa kyseisen automallin tämän hetkiseen uuden mallin myyntihintaan. Tämä tulos on esitetty prosenttilukuna oheisissa kaavioissa. Mitä vaakasuorempi käyrä auton kohdalla siis on, sitä paremmin se säilyttää arvoaan. Käytettyjen autojen hintana on käytetty kolmen edullisimman käytetyn hintapyyntöä nettiauto.com myyntipalstalla.


Pikkuautot: VW Polo, Skoda Fabia ja Seat Leon



Pienten autojen osalta tulos on erittäin yllätyksellinen sillä Seat Ibiza ei ole parhaiten arvoansa säilyttävien autojen maineessa. Se pärjää tässä vertailussa kuitenkin parhaiten vähän käytettynä autona. Kun mennään vuosimalliin 2001, sen arvo on suhteellisesti ottaen kuitenkin laskenut kaikista eniten. Yllättävää on, että Volkswagen Polon arvo näyttäisi ensimmäisinä vuosinaan laskevan näistä kaikkein jyrkimmin. Tämä kuitenkin tasaantuu auton iän kasvaessa ja vuosimalliin 2001 päästynä auto on arvon laskultaan kolmikon keskimmäinen. Taulukon ulkopuolelta kannattanee  mainita, että jostain syystä Seat Ibizan käytettyjen mallien hinnoissa hintahajonta oli huomattavan suurta verrattuna muihin tutkittuihin autoihin.

Keskikokoiset autot: Audi A3, Volkswagen Golf, Seat Leon ja  Skoda Octavia



Keskikokoisten autojen arvonlaskussa Audi A3 erottuu muita kilpakumppaneitaan paremmaksi. Muut autot näyttävät erittäin tasaväkisiltä. Ainoastaan reilut kolme vuotta vanhoissa autoissa Skoda Octavian arvot ovat laskeneet hieman muita enemmän. Tämän selittää se, että vertaillut vuoden 2007 Skodat olivat merkittävästi enemmän ajettuja kuin vastaavat Seatit ja Volkswagenit.


Isot autot: Audi A4, Seat Exeo, Skoda Superb ja Volkswagen Passat



Kaupasta ulos ajettaessa Skoda Superb näyttää tipauttavan arvostaan eniten mutta sen jälkeen sen arvo laskeekin sitten paljon vähemmän kuin muiden vertailtujen autojen. Näin ollen kolmisen vuotta vanha Skoda Superb vaikuttaisi jälleenmyyntiarvon kannalta hyvältä ostokselta. Seat Exeon hintakehitys näyttää elävän aivaa omaa elämäänsä. Tarkistin laskelmat mutta niissä ei ole virhettä. Tällä hetkellä nettiauto.com oli myynnissä kalliimpia vuosimallin 2009 Seat Exeoita, kuin mitä uudet maksavat. Kannattaa huomioida kuitenkin, että Exeossa näistä vähiten myytynä autona hintahajonta oli melkoista.

Ainoastaan Audi A3 erosi merkittävästi kilpakumppaneistaan

Yhteenvetona edellisistä ei voi tulla siihen loppupäätelmään, että vanhoina laatumerkkeinä pidetyt VW ja Audi pitäisivät halvempia saman konsernin autoja paremmin jälleenmyyntiarvoaan. Ainoastaan Audi A3 osalta tämä vertailu tuki Audin mainetta hyvänä arvon säilyttäjänä. Audi A3 näyttäisi säilyttävän arvoaan paremmin kuin VW Golf, Skoda Octavia tai Seat Leon. Audi A4 sen sijaan ei aivan ensimmäisten vuosien jälkeen eroa lainkaan ainakaan edukseen muista saman konsernin autoista tässä vertailussa. Vanhemmissa ikäryhmissä se hävisi selkeästi esimerkiksi Skoda Superbille.


Lue myös lisää Autoblogin vertailusta samojen autojen hylkäysprosenteista katsastuksessa.

torstai 10. helmikuuta 2011

VW Passat - nelivetoinen V6 markkinoille

Vuoden alussa myyntiin tulleet Volkswagen Passatit ovat saaneet malliston yläpäähän uuden mallin, joka on nelivetoinen V6-bensiinimoottorilla varustettu versio. Mallisarjan huipulle asettuva Passat 3,6 FSI 4Motion DSG Highline on täydellinen valinta varakkaalle mutta vaatimattomuuteen pyrkivällä autoilijalle. Passat 3,6 FSI 4Motion hinta on 52 670 euroa.  Tällä rahalla saa tehoa 221 kW ja autossa on kuusivaihteinen kaksoiskytkinvaihteisto ja neliveto.

Erityiskilpien suosio kasvaa - nousukauden merkkejä siis

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan ajoneuvojen erikoiskilpien suosio kasvoi vuonna 2010 noin 10%. Yhteensä erikoiskilpiä myönnettiin 772 kappaletta. Olen itse ajatellut, että valtaosa erikoiskilvistä menisi yrityksille mainostarkoituksiin, mutta tilaston mukaan 61% tilaajista on yksityishenkilöitä ja vain 39% yrityksiä.

Erityiskilpien suosion voi nähdä varovaisena talouden nousukauden merkkinä. Siitä kertoo pitkälti myös automerkit joihin kilpiä on haettu. Eniten erityiskilpiä haettiin Mercedes-Benzeihin (180), Audeihin (71) ja BMW:hin (70).

Ei liene yllätys, että eniten erityiskilpiä meni Suomen suurimpiin kaupunkeihin: Helsinkiin 119, Espooseen 73, Vantaalle 44 sekä Tampereelle ja Turkuun 29.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Euro NCAP turvallisimmat autot 2011

Autojen turvallisuustestaukseen perehtynyt Euro NCAP on julkaissut listan turvallisimmista uusista autoista eri kokoluokissa. Ei ole yllättävää, että listalla on saksalaista terästä, mutta Alfa Romeo Giuliettan 5-tähden testitulos kertoo siitä, että italialainen autosuunnittelu on ottanut askeleita eteenpäin turvallisuussuunnittelussa. Alla on lista turvallisimmiksi todetuista autoista kokoluokittain.

Pienet urheiluautot: Honda CR-Z
Pienet tila-autot: Toyota Corolla Verso
Pienemmät maastoautot: Kia Sportage
Pienemmät keskikokoiset perheautot: Alfa Romeo Giulietta
Isommat keskikokoiset perheautot: BMW 5-sarja

tiistai 8. helmikuuta 2011

TÜV-raportti, Kia Carnival hämmentävän huono vikatilastoissa

Auto Bildin perinteinen TÜV-raportti 2011 perustuu 7 253 709 auton vuosikatsastukseen, jotka riippumattomat katsastusinsinöörit ovat tehneet Saksassa heinäkuun 2009 ja kesäkuun 2010 välillä. Raportin perusteella Toyota ja Porche voivat olla ylpeitä autojensa laadusta. Molempien merkkien autot olivat hyvillä sijoilla monissa ikäryhmissä.

Erityisen masentava raportti taas on Kia Carnival autoille. Kia Carnival on tilaston viimeinen peräti kolmessa eri ikäryhmässä. Siis kaikkiaan kaikista 2-7 vuotta vanhoista autoista Kia Carnival on ylivoimaisesti surkein auto vikatilastoissa. Jo uusimmissa 2-3 vuotta vanhoissa autoissa Kia Carnivaleista hylättiin lähes joka neljäs (23,8%).  Vanhemmista 6-7 vuotaista Kia Carnevaleista hylättiin jo yli joka kolmas (35,5%) auto katsastuksessa.

Autobild tilasto ja juttu kokonaisuudessaan löytyy täältä.


Autoblogi ei suosittele Kia Carnivalin ostoa ellei sitten hinta ole puoli-ilmainen.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Honda CR-V huhutaan uudistuvan kokonaan 2012

Autoblog.com kirjoittaa amerikkailaisarvioista, joiden mukaan Honda uusii CR-V mallinsa kokonaan vuodelle 2012. Mallin siis odotetaan uudistuvan kokonaan eikä kyseessä olisi pelkkä facelift. Arviot perustuvat siihen, että juuri tämän kokoisten autojen markkinalla Honda haluaa säilyttää hyvän asemansa USA:ssa ja tähän tarvitaan uudistunutta mallia. Arviota uudesta CR-V:stä tukee myös mallin erittäin pienet muutokset vuosimalleihin 2010 ja 2011. Auton tekniikkaa ja ulkonäköä on parin viime vuosimallivaihdoksen yhteydessä uudistettu erittäin vähän.

Autoblogi jää odottamaan vahvistuvatko huhut uudesta Honda CR-V:stä.

Alfa Romeo Giulietta koeajo TM 3/11

Alfa Romeo Giuliettan koeajo löytyy Tekniikan Maailman numerosta 3/11 ja tiivistelmä koeajosta löytyy ihan ilmaiseksi Tekniikan Maailman nettisivuilta.

Tekniikan Maailman koeajama Giulietta oli mallia 1.4 Multiair ja tämä pienemmän moottorikoon tehokkaampi versio saa kiitosta riittävästä tehosta ja sivistyneestä käytöksestä myös pienemmillä kierroksilla.

Kun nyt Tekniikan Maailmasta kirjoitan niin mainosta samalla iPad omistajille Tekniikan Maailman iPad sovellusta. Itse sovellus on ilmainen ja sillä pääsee lukemaan ilmaiseksi aina jonkin muutaman kuukauden vanhan numeron. Uusimmat numerot ovat sitten maksullisia.

Hyundai i40 - isompien keskikokoisten luokkaan

Hyundai i40 on Hyundain tulokas isompien keskikokoisten autojen eli Ford Mondeo, Peugeot 508, VW Passat -luokan autojen kilpailijaksi. Auto julkaistaan tulevassa Geneven autonäyttelyssä. Autosta olevien ennakkokuvien perusteella auto on linjakkaan ja miellyttävän näköinen. uk.autoblog.com -sivustolle toimitusjohtaja Tony Whitehorn on kommentoinut, että tällä autolla Hyundai on tosissaan tulossa markkinoille ja tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin nousta Isossa Britanniassa myydyimmäksi tässä kokoluokassa. Tällä hetkellä Ison Britannian kärkipaikkaa tässä kokoluokassa pitää Ford Mondeo.


lauantai 5. helmikuuta 2011

BMW 6-sarjalaisen 2012-malli

BMW:n 6-sarjalaisen vuosimalli 2012 uudistuksineen tullaan Autoweekin mukaan julkaisemaan Shanghain autonäyttelyssä huhtikuussa. Auton myynnin arvioidaan alkavan 640 tai 650-malleista.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Hyundai i30 salakuvissa

Hyundai i30 vuosimallista on siitä kiinnostuneille tarjolla salakuvia täällä. Kuvissa oleva auto on valitettavasti kovin hyvin vielä maskeerattu eli aivan hirveästi siitä ei vielä osaa sanoa mitään. Auto on keskikokoluokan hatchback ja siinä näyttäisi olevan yllätyksellisesti neljä pyörää. Pari teekkaria, pahvia, styroksia, teippiä ja edellisen mallisarjan Opel Astra sekä digikamera voisi johtaa samanlaisiin vedoksiin.

http://carscoop.blogspot.com/2011/02/2012-hyundai-i30-vw-golf-rival-spied.html

Käytetty Jaguar S-Type tai X-Type, riskiostos?

Kun katselee käyttettyjä autoja nettiauto.com tai autotalli.com, tulee varmasti monelle muullekin kuin autoblogin pitäjille mieleen mitäpä jos perinteisen perhauton tai tila-auton sijaan perheen kuljetustarpeen ratkaisisikin hieman erikoisemmalla valinnalla. Monia käytettyjä edustusluokan autoja on myynnissä varsin halvalla ja monia niistä ostajat karttavat korkeiden ylläpitokulujen pelossa. Jaguarin S-Type ja X-Type ovat Fordin tekniikkaan pohjautuvia autoja, joiden voisi ajatella olevan erikoisia enemmänkin vain ulkonäöltään.

Jaguar X-Type ja S-Type
Jaguar X-Type ja isompi S-Type ovat molemmat edustavia autoja, jotka kokonsa puolesta soveltuvat hienosti perheautoiksi. Molempia on saatavilla käytettynä 10 000 eurosta alkaen. Tällöin vuosimallissa pitää pienemmässä X-Typessä olla 2003 luokkaa ja S-Typessä mennään 2000-luvun alkuvuosien malleihin.

Jaguar on ollut Fordin omistuksessa koko S-Typen tuotannon ajan, joten Jaguar S-Typen osat ovat pitkälti yhteneviä Fordin kanssa. Siksi ihmetyttääkin kovasti miksi varaosien hinta on kuitenkin korkeampi. Vanhoihin Jaguareihin verrattuna S-Type on luotettavuudeltaan varsin lähellä Fordin perusmalleja mutta ylläpitokustannuksia nostavat eniten varaosien korkeampi hinta sekä vanhaa tekniikkaa olevan ison moottorin ja automaattivaihteiston yhdistelmänä korkeaksi nouseva kulutus. Ongelmallisiksi S-Typet tekee usein ajetut kilometrit, jotka alkavat viittaamaan autojen olevan elinkaarensa loppupuolella. Jos jostain löytyisi hyvä yksilö takuuvarmasti kohtuullisin kilometrein saattaisi S-Typestä löytyä hyväkin perheauto kohtuuhintaan, mutta etsintään saattaa mennä aikaa. Kohtuullisesti ajettuja yksilöitä löytyy huomattavasti paremmin pienemmästä X-Typestä. Perheautokäyttöön S-Typeä hankittaessa kannattaa varmistaa tavaratilan riittävyys perheen tarpeisiin. Muotoilulle on siitä uhrattu aika iso osa. Useimmiten S-Typessä viat ovat pieniä ruosteita matalan alustan osumien jälkeen, erilaisia nivelten ja laakereiden kulumia sekä alatukivarsivikoja. Kalleimpia tyyppivikoja ovat 4.0 litran moottorin sylinterikannen palamisongelmat sekä automaattivaihteiston viat.

Jaguar X-Type yksilöitä löytyy paremmin järjellisillä ajokilometreillä ja auton muotoilu on tavallisempi mutta samalla aikaa paremmin kestävä kuin S-Typen. Autoblogi kävi koeajamassa yhden autoliikkeessä myynnissä olleen hieman yli kymppitonnin hintaisen X-Typen. Etulasissa luki hintana 12 900€ mutta heti kun avasimme hintakeskustelun saimme myyjän antamaan käteiskaupassa tarjoushinnan 11 500€. Auto oli teknisesti hyväkuntoisen oloinen ja tarjosi hintaansa nähden hyvää ajonautintoa ja tyylikkään ulkonäön. Ajokilometrejä 2004 vuosimallissa oli hieman yli 150tkm ja huoltokirja tuki ajokilometrejä. Pieneksi miinukseksi täytyy laskea kuljettajanistuimen kuivunut ja lohkeillut nahkaverhoilu. Muuten sisustus oli siisti. Erilaisissa vikatilaistoissa Jaguar X-Type on sijoittunut keskivaiheille samaan kastiin Fordin mallien kanssa.

Muotoiluhan on makuasia mutta Autoblogin kirjoittajien puolesta sekin yhdessä vikatilastojen ja ylläpitokulujen kanssa tukee sitä, että kahdesta käytetystä Jaguar mallista X-Type nousee suosikiksemme. Toki se ei ole yhtä iso ja edustava kuin S-Type mutta kohtuuhintaan on saatavilla vähemmän ajettuja yksilöitä ja X-Typen ylläpitokulujen ennuste on kohtuullisempi. Esimerkkinä koeajamamme X-Type vaikutti aivan kohtuukuntoiselta ja siistiltä autolta, joka tarjosi hintaansa nähden mukavaa menoa. Kaikenkaikkiaan X-Type vaikuttaa näistä kahdesta autosta vähemmän riskiostokselta. S-Typen ostoon pitäisi selvästi panostaa enemmän aikaa ja vaivaa hyvän yksilön hakemiseen.


Autoblogi jää miettimään X-Typen ostoa.

torstai 3. helmikuuta 2011

Uusi Honda Civic salakuvissa

Notícias Automotivas on julkaissut kuvia varsin valmiilta näyttävästä seuraavan sukupolven Honda Civicistä. Auto ainakin näyttää kuvissa aivan valmiilta tuotantoon.

Kuvat: Noticias Automotivas

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Peugeot 508 alle 25 tuhannella

Peugeotin kevättalvella myyntiin tulevan 508 hinnasto on jo julkaistu. Edullisin 508 Access VTi 120 2Tronic on hinnoiteltu juuri ja juuri alle 25 tuhannen euron hintaan (24988,92 €). Tämä on varsin kilpailukykyinen hinta kun vertaa sitä kilpailijoihin:
  • Opel Insignia: alk. 26 691,32€
  • Volkswagen Passat: alk 28373,78€
  • Ford Mondeo: alk 26612,13€



Autoblogi toivottaa menestystä uudelle mallitulokkaalle.

Seat Alhambra myyntiin

Seat astuu myös mukaan kilpailtujen tila-autojen markkinoille Seat Alhambra mallillaan. Seat Alhambra on Seatin vastine saman konsernin VW Sharonille, joka on se VW:n isompi tila-auto. Merkittävimpänä etuna Sharoniin verrattuna on tietysti edullisempi hinta sillä Sharon on saatavilla Suomessa vain 2.0 tdi moottorilla kun taas Seatiin on tarjolla edullisempia bensiinimoottoreita.

Seat Alhambra on yksinkertaisen linjakkaan näköinen mikä miellyttää silmää. Mitään muotoilun kukkasiahan tila-autot harvoin ovat ja loppujen lopuksi yksinertaisuus on tämän autotyypin muotoilussa usein valttia.


Hinnat
Seat Alhambran hinnat alkavat edullisimman bensiinimallin 34487,51 eurosta ja kallein 7-paikkainen 2.0 tdi turbodiesel (170hv) maksaa 43294,21 euroa.



Moottorit
Bensiinimoottoreista Seat Alhambraan on tarjolla 1.4 TSI (150hv) sekä 2.0 TSI (200hv). Dieselmoottorina on 2.0 tdi joko 140 tai 170 hevosvoimaisena versiona.



Sisustaltaan Seat Alhambra ei tarjoile yllätyksiä vaan noudattelee VW konsernin hyväksi havaittuja yleisiä linjoja. Kokonaisuus vaikuttaa kuiten miellyttävältä ja toimivalta.

Autoblogi suosittaa koeajoa tila-autohankintaa harkitseville.

Kuvat: Seat

tiistai 1. helmikuuta 2011

Volkswagen XL1 konseptiauto, 0,75l/100km

Volkswagen esittelee tänään Qatarin automessuilla hybridikonseptiauton, joka kuluttaa dieselpolttoainetta vain 0,75 l/100km. Salaisuutena on kevyistä materiaaleista koottu auto, jonka virtaviivaisista muodoista huomaa auton olevan taloudellisuuteen pyrkivä konseptiauto. Volkswagen ilmoittaa XL1:n hiidilioksidipäästöiksi vain 24 gramaan kilometriltä.

Kaksipaikkainen Volkswagen XL1 on varustettu sähkömoottorilla ja 0,8 litran kaksisylinterillisellä dieselmoottorilla. Hiilikuidun ansiosta auto painaa vain 795kg. Valmistajan ilmoituksen mukaan ultrataloudellinen auto kiihtyy nollasta sataan kilometriin tunnissa 11,9 sekunnissa.

Kuva: Volkswagen

Autoblogi toivoo, että teknologia siirtyy nopeasti tuotantoautoihin.

10 kaikkien aikojen ruminta autoa

Brittiläinen autoblogi uk.autoblog.com listasi 10 kaikkien aikojen ruminta autoa. Osa autoista on meillä tuntemattomia, koska niitä ei ole Suomeen koskaan virallisesti maahantuotu. Jos olisin itse tekemässä vastaavaa listaa, poimisin näistä samoista autoista varmasti muutaman mukaan. Fiat Multipla, Ford Scorpio ja Ssang Yong Rodius olisivat varmasti ainakin mukana.

1. Chrysler PT Cruiser

Yllättävästi britit listaavat kärkeen Chryslerin PT Cruiserin. En itsekään ole auton mikään suurin fani mutta osaisin heti listata rumempia autoja saarivaltion omastakin tuotannosta. Joka tapauksessa tämä oli heidän listansa kärkiauto.



2. Austin Princess
Austin Princess tunnetaan monilla nimillä Austin/Morris/Wolseley. 70-luvun kulmikas brittiauto ei ole ollut Suomessa suuressa suosiossa.



3. Hummer
Hummerin nostaminen tälle listalle on siinä mielessä kyseenalaista, että autolla on militarikäytössä oleva esikuva, josta se on vain muokattu kaupalliseksi versioksi. Jos joku olisi tosiaan tyhjästä 2000-luvulla suunnitellut tällaisen olisi asia eri.



4. Ford Scorpio
Tämä Ford Scorpion malli todella ansaitsee paikkansa tällä listalla. Itse olisin sijoittanut sen jopa korkeammalle. Miten auto, jonka on tarkoitus kisata BMW, Mercedes ja Audi kokoluokan autoja vastaan, on voitu suunnitella näin.



5. Suzuki Wagon R+
Suzuki Wagon R+ ei ole Suomessa juurikaan tunnettu malli ja siihen on syynsä.



6. Subaru XT
Tämä auto on samalla uskomattoman ruman mutta kiehtovan lentokonemaisen ja teknisen näköinen. Ja tämä vaikutelma vahvistuu vielä lisää kun katsoo auton sisustaa.



7. Austin Allegro
Jälleen brittiläinen auto, joka ei taida olla ihan nykypäivän aerodynamiikkavaatimusten tasolla.



8. Ssand Yong Rodius
Olen nähnyt Ssan Yong Rodiuksen joskus lomamatkalla ja oma ensireaktioni oli, että joku on rakentanut itse muovista Mercedes Benz ML kopion. No itse asiassa näin asia pitkälti onkin, mutta noita kopioita on tehty ihan teollisesti eikä kenenkään harrastajan autotallissa.



9. Fiat Multipla
Kyllä, tämä auto on ansainnut paikkansa tällä listalla. Omalla listallani tämä olisi kyllä mitalisijoilla tai niiden tuntumassa.



10. Toyotoa Corolla
Tämä tietyn vuosimallin Corolla ei tosiaan ole mikään ilo silmälle. Tässä vuosimallissa kaikki korivaihtoehdot ovat melko hirveän näköisiä.




Autoblogi - Intohimona autot!