maanantai 31. tammikuuta 2011

Pink Floyd rumpalin Nick Masonin autoihin sijoittava sijoitusrahasto

Pink Floyd rumpali Nick Mason on musiikin lisäksi intohimoinen autokeräilijä. Nyt hän on yhdessä IGA Automobilen kanssa keräämässä 150 miljoonan dollarin sijoitusrahastoa, joka tulee käymään kauppaa klassikkoautoilla. Autokaupan tavoitteena on tuoda sijoittajille vähintään 15% vuosituottoa, joten pelkästä rakkaudesta autoihin ei osallistujien odoteta lähtevän mukaan sijoittajiksi tähän autosijoitusrahastoon.

Autorahaston tarkoitus on sijoittaa klassikkoautoihin kuten Ferrari, Aston Martin ja Shelby Daytona. Klassikkoautojen markkinoilla hinnat ovat viime vuosina olleet kovassa nousussa joten jos tämä hintakehitys jatkuu saattaa rahastolla olla hyvätkin mahdollisuudet tuottoisiin sijoituksiin.

Autoblogin ylläpito miettii mikähän on minimisumma Masonin autorahastoon.

Chrysler 300 uudistuu

Chrysler 300 on uudistunut totaalisesti sekä tekniikaltaan että mudoiltaan 2011 vuosimallissaan. Autoblog.com haastattelussa uuden Chrysler 300 pääinsinööri Mitch Clauw sanoo, että niiden osien määrä, jotka ovat periytyneet vanhasta mallista on niin pieni, että niitä voisi pitää melkein jopa kaikkia kerralla kädessään.
Joka tapauksessa uudistuneesta autosta on kyse myös muotoilun suhteen. Toki muotokieli on edelleen selvästi tunistettava erityisesti takaa ja sivusta katsottaessa. Edestäpäin ero edelliseen malliin on merkittävin. Takaosassa muodot ovat muuttuneet mutta ne noudattelevat edellisen mallin linjoja etuosaa enemmän.

Kokonaisuutena uusi muotoilu on vähemmän agressiivinen ja pehmeämpi kuin edellisen mallisarjan Chrysler 300. Myös sisustaltaan auto pehmeän ja miellyttävän näköinen. Aivan ensisilmäyksellä tosin myös hieman persoonaton.

Ainakin USA:ssa auton moottorivalikoima lähtee liikkeelle 3.6 litran V6-moottorista, joka tarjoaa 292 hv. Niille, joiden mielestä tämä kuulostaa säästömallilta, on tarjolla myös 363 hevosvoimainen 5.7 litrainen V8-moottori. Ensimmäisten amerikkalaisten koeajoraporttien perusteella auto on saanut varovaisen positiivista palautetta ajo-ominaisuuksistaan ja moottorien suorituskyvystä. Varusteiltaanhan Chrysler 300 on vähintään kilpailukykyinen vastaavankokoisten eurooppalaisten autojen kanssa.

Nähtäväksi jää pystyykö auto tarjoamaan riittävästi ominaisuuksia ja vastinetta rahalle noustakseen Suomessa todelliseksi isoksi haastajaksi BMW 500-sarjalle, Audi A6:lle ja muille tämän kokoluokan vakiintuineille automalleille. Edellinen mallisarja sai huomiota ja varmasti myös osin kaupallista menestystä poikkeavan muotoilunsa vuoksi, mutta nyt kun auto on muodoiltaan astunut lähemmäksi kilpailijoitaan, pitäisi menestykseen tarjota muita ominaisuuksia ja vastinetta rahalle.

Autoblogi jää odottamaan koeajomahdollisuutta...



lauantai 29. tammikuuta 2011

Noble M600 - uusi superauto valmistukseen

Noble M600 on superauto, jonka prototyyppi on ollut pitkään olemassa ja se on esitelty Top Gear -ohjelmassakin jo vuonna 2009. Nyt auto on kuitenkin vihdoin päätymässä tuotantoon ja myyntiin. Autoa tulee kuljettamaan Yamahan 4.4 litrainen V8-moottori, jonka teho säädöistä riippuen on 450-650hv.

Top Gearin video Noble M600 superautosta löytyy täältä.

Autoblogin ylläpito jää täyttelemään lottokuponkia...

torstai 27. tammikuuta 2011

Pikavertailussa edullisimmat hybridiautot

Kolme edullisinta ja samalla suosituinta hybridiautoa tällä hetkellä ovat (hintajärjestyksessä):


1. Honda Insight
Honda Insight on Suomen tämän hetken edullisin hybridiauto ja sen edullisimmat versiot on hinnoiteltu juuri ja juuri 25 t€ alle. Ulkonäöltäänhän auto on kovasti Toyota Priuksen edellisten versioiden sukua erityisesti takaa. Nokan muodoissa on selkeää yhtäläisyyttä Honda Civiciin.

Kojelaudaltaa ja mittaristoltaan hieman futuristinen Honda Insight jättää kovin muovisen vaikutelman. Kun hybridimoottori jo itsessään tekee autosta erityisen, olisi auton muotoilussa voitu mielestäni mennä jopa perinteisemmillä linjoilla.

2. Toyota Auris hybridi

Toyota Auris ei hybridinä eroa merkittävästi ulkoapäin polttomoottoriversioistaan. Hybridi Auris perustuu samaan tekniikkaan kuin Toyotan hieman isompi hybridi eli Toyota Prius. Muodoiltaan Auris on hybrideistä se kaikkein perinteisin henkilöauto ilman suuria muotokikkailuja.

Sisustaltaan Toyota Auris on myös selkeä ja hallintalaitteiltaan varsin tavanomainen perusauto. Kojelauta miellyttää silmää ja tunnelma sisustuksessa on levollisempi kuin Honda Insightissa.

3. Toyota Prius

Toyota Priushan on se hybridiautojen veteraani ja ulkonäöltään auto on vain parantunut vuosien myötä. Uusin versio on mukavasti pyöristynyt ja näyttää varsin paljon miltä tahansa saman kokoluokan perheautolta.

Uusimman version kojelauta on melko massiivinen ja keskipisteeseen nousee iso integroitu navigaattorin näyttö keskikonsolissa. Edellisiin vuosimalleihin verrattuna Priuksessa alkaa olemaan jo hieman enemmän ison auton tuntua myös sisustuksessa.

Vertailutiedot paperilla


Paperilla Toyotat ovat selvästi Hondaa tehokkaampia ja taloudellisempia. Erityisesti kun hintaero Auriksen ja Honda Insightin välillä jää pieneksi näyttää Toyota Auris tarjoavan parhaiten vastinetta rahalle.


Autoblogi jää odottamaan koska tulee uusia mielenkiintoisia hybridiautoja.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Uusi Kia Sportage, ei enää niin ruma ja jo vähän sporttinenkin

Iltasanomat on koeajanut Kia Sportagen ja siitä löytyy jopa video täältä. Ilahduttavaa, että tämä suosittu edullinen maasturi on päivittyneen mallin myötä huomattavasti tyylikkäämmän näköinen ja myös uusiutuneen mallin moottorit saavat kiitosta pirteydestään. Kia Sportagen tuleva sukupolvi valmistetaan Slovakiassa.


Kuvat: Kia


Autoblogissa on samasta automallista myös uudempi kirjoitus Kia Sportagen koeajosta Tekniikan Maailmassa.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Fiat Freemont - Dodge Joyrney eurooppalaisittain

Tulevassa Geneven autonäyttelyssä Fiat tulee esittelemään uuden automallinsa nimeltä Fiat Freemont. Aivan omasta mallista ei kuitenkaan ole kyse vaan Fiat Freemont on Dodge Joyrney, josta Fiat tekee Euroopan markkinoille oman versionsa Fiat Freemont nimellä. Autoa ei tulla valmistamaan Italiassa vaan Mexicossa samalla tehtaalla, missä Dodge Journeytkin tehdään.

Yksi merkittävä ero Dodge Journeyn ja Fiat Freemontin välillä on ja se löytyy moottoritilasta. Fiat Freemontia vie eteenpäin Fiatin oma 2.0 MultiJet turbo diesel (140hv tai 170 hv). Ensi vaiheessa Fiat Freemont tulee olemaan kaksivetoinen ja tarjolla vain manuaalivaihteisena mutta neliveto ja automaattivaihteisto ovat luvassa myöhemmin mallisarjaan samoin kuin Chrysler peruinen V6 moottori.


Lähde: Fiat


Autoblogi miettii mahtaako tuo menestyä Välimeren rantavaltioiden pohjoispuolella.

Kiinalaiset naiset, eksoottisten autojen iso ostajakunta

Autoblog.com:sta löysin mielenkiintoisen kirjoituksen siitä, että automarkkinoilla kaikki ei pyöri keskiluokkaisen angloamerikkalaisen miehen ympärillä. Kiinan viime vuosien nopean talouskasvun myötä Kiinassa on varteenotettava määrä miljonäärejä ja heistä merkittävä osa on naisia. Jutun mukaan esimerkiksi Maserati kertoo, että länsimaissa heidän autoistaan vain 10% myydään naisille mutta Kiinassa vastaava osuus on 30%. Samaan tapaan esimerkiksi Ferrarin myynnistä 20% menee varakkaille kiinalaisnaisille. Todella mielenkiintoista on sitten nähdä millä tapaa tämä uusi ostajakunta vaikuttaa kyseisten automerkkien tulevaan mallisuunnitteluun.


Autoblogi yllättyi tiedosta.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Top Gear uudet jaksot Britanniassa tänä sunnuntaina

BBC2:lla alkaa tänä sunnuntaina jälleen seuraavan tuotantokauden Top Gear jaksot. Uudet kuusi osaa esitetään Briteissä aina sunnuntaisin klo 20. Alla uuden tuotantokauden esittelypätkä.





Autoblogi jää seurailemaan mistä tuon näkisi Suomessa parhaiten...

Mercedes Benz CLS uusi malli, koska vanhoja saa 30t eurolla?

Nyt kun uusi Mercedes Benz CLS on myynnissä on mielenkiintoista seurata vanhan mallin autojen hintakehitystä. Tähän asti niistä on pyydetty 40t euron paikkeilla olevia hintoja. Tällä hetkellä nettiauto.com edullisin CLS on hinnaltaan 37500 euroa. Kun hinnat alkavat lähennellä 30 tuhatta alkaa se olla monen tavallisenkin palkansaajan saatavilla.


Autoblogi jää seurailemaan käytettyjen CLS hintoja.

Alfa Romeo Giulietta koeajo

Tarkotus oli koeajaa Alfa Romeo Giulietta lähipäivinä mutta sitä odotellassa fiilistelen tällä brittikoeajolla Alfa Romeo Giuluetta QV -mallista.





Autoblogi jää odottelemaan koeajokeliä, jolloin luistonesto ei vilkuttelisi ihan koko ajan.

perjantai 21. tammikuuta 2011

95E10 soveltuvuuslistaan muutoksia, Nissan omistajat huomio

Jo aiemmin kirjoitimme 95E10 bensiinin käyttöönoton herättämistä epäluuloista ja sitä ei yhtään pienennä se, että soveltuvuuslistaa on taas jouduttu päivittämään. Tällä kertaa Nissan omistajat olkaa tarkkoja sillä päivityksiä on tehty Nissanin osalta.

Autontuojat Ry:n lista 95E10 bensiinin soveltuvuudesta.

Autoblogi jää odottelemaan minkä merkin listaa seuraavaksi tarkistetaan...

Ferrari FF (Ferrari four)

Ferrari FF on ainakin ennakkotietojen perusteella potentiaalinen tuleva klassikkoauto. Nelivetoinen farmarimallinen Ferrari 6,3 litran V12-moottorilla. Noilla ennakkotiedoilla auto lupaa aika paljon. Luvassa on 486kW ja vääntöä 683Nm.
Muotoilultaan keulaosa on selkeästi Ferrarin perinteitä kunnioittava mutta perästään auto tuo etäisesti mieleen yhdistelmän Alfa Romeo Breraa ja BMW:n roadstereita.


Autoblogi koettaa keksiä tekosyitä miksi tuollainen ei olisi kiva.

Alle tonnin kesäautot

Kun tässä näin kevättä kohden mennään (johan se on tammikuun puoliväli ylitetty) ajattelin kirjoittaa kahdesta kesäautokokemuksestani. Allekirjoittaneella on perheessä pääautona ihan tylsä ison firman politiikan mukainen työsuhdeauto. Auto kuljettaa turvallisesti ja luotettavasti perhettä mutta mitään ajamisen iloa se ei kuljettajalle tuo. Tästä syystä olen kahtena viime kesänä hakenut ajamisen iloa kesäautoilla ja alla lyhyesti kokemuksiani niistä.

Kesä 2009: Alfa Romeo 164, 2.0 Twin Spark, vm-89
Aloitin kesäauton hakemisen jo kevättalvella, jotta hinnat eivät olisi aivan pilvissä. Nettiauto.com myynnissä olevat Alfa Romeo 164:set pystyi helposti jakamaan kahteen kastiin 1. Aivan romut katsastamattomat 2. Ylihintaiset ja usein virittelyillä pilatut. Etsin hyvin pidettyä alkuperäiskuntoista Alfaa ja hetken tehtävä näytti jo mahdottomalta. Lopulta yksi sellainen löytyi Vantaalaisesta lauta-aidoin aidatusta autojen saattohoitokodista.

Kierrettyäni katselemassa aika montaa surkeaa Alfaa tämä yksilä kiinnitti heti huomioini sillä, että se näytti siltä mitä hainkin. Se oli rehellisesti hieman ruosteessa mutta ei läheskään puhkiruostunut. Auto vaikutti kamalaa puurattia lukuunottamalta alkuperäiseltä eikä siinä ollut havaittavissa mitään isoja vikoja. Toisen takaoven sisäkahva oli irti ja toisessa takalampussa oli pikku särö mutta muutoin auto oli aivan ok kuntoisen oloinen. Lopulta pitkän tinkimisen jälkeen auto lähti mukaani tuossa tonnin hintaluokassa.

Ajokokemuksia  
Ajossahan Alfa Romeo 164 on varmasti yksi parhaista tuon ikäluokan autoista. Autoon tarkemmin tutustuessa huomasin jousituksen ja iskunvaimennuksenkin hiljattain vaihdetuksi, joten auto toimi siltä osin ajossa jopa paremmin kuin uskalsin toivoa. Maalipinnastakaan ei löytynyt suuria vikoja eikä sitä ollut paikkailtu tai ruostevaurioita piiloteltu kuten pelkäsin. Ensimmäiset kesäkuukaudet auto toimi todella jopa aivan liian hyvin ollakseen totta. Ehdimme tehdä perheen kanssa sillä paljonkin matkoja ja auto oli perhekäytössä erinomainen: tilava, kiva ajaa ja kohtuukulkuinen tehoiltaan.

Ensimmäiset pikkuongelmat toki huomasin jo alkukesästä mutta ne eivät haitanneet menoa. Auton moottori vei öljyä mutta sitä Alfan koneet kai aina ja lisäksi auton ohjaustehostin vuoti öljyä. Lisäämällä näitä kahta auto toimi kuitenkin moitteettomasti. Vakavammin korjaustarvetta ilmeni syksyllä, kun auto piti katsastaa. Takajarrut vaativat siinä yhteydessä melkoista käsittelyä sillä toinen takajarrusylinteri oli päässyt jumiutumaan ja sen toimimattomuuden takia jarrulevy oli päässyt huonoon kuntoon. No niiden vaihdoista selvittiin vielä kohtuullisin kustannuksin.

Kaikenkaikkiaan kesäautotehtävästään auto selviytyi komeasti ja auto kesti pitkälle syksyyn ilman isompia vaikeuksia. Kori oli jopa huippukunnossa pieniä alkavia ruosteita lukuunottamatta ja alusta kiitos edellisen omistajan jousi ja iskunvaimennuspäivityksen oli myös huippukunnossa. Omalta osaltani auton loppukohtalon sinetöi moottori, joka talven kylmetessä alkoi kuluttamaan kohtuuttomasti öljyä ja moottoriremontti alkoi näyttää väistämättömältä. Tässä vaiheessa päätin luopua autosta ja onneksi sille löytyi pitkän netti-ilmoittelun jälkeen harrastaja, joka pystyi sen järkevästi osin itse koneremontoimaan. Toki myyntihintani oli alhainen mutta olin iloinen kun sain auton vielä talvella eteenpäin ostajalle, jolla oli selvät suunnitelmat sen elinkaaren jatkamisesta.

Kesä 2010: Lancia Dedra 2.0, vm-91
Tämä auto tuli oikeastaan vastaani hieman yllättäen jo talvella. Auton ostohinta taisi olla 500 euroa ja auto vaikutti aivan toimivalta mutta erittäin epäsiistiltä peliltä. No, alku ei ollut lupaava sillä laturi pimeni autosta heti alle viikon jälkeen. Kiitos internetin ihmeellisten hakukoneiden löysin käytetyn laturin saksasta järkihintaan, joten sen vaihto ei lopulta ollut iso kustannus ja kesähän oli tuolloin vasta tuloillaan.

Laturin aiheuttamien alkuvaiheen ongelmien jälkeen Lancia alkoikin osoittautua erinomaiseksi ostokseksi. Auto ei ollut ajo-ominaisuuksiltaan tai siisteydeltään yhtään edelliskesän Alfa Romeon veroinen mutta toimivuudeltaan parempi. Auto oli ruma, epäsiisti ja koliseva mutta pientä öljynkulutusta lukuunottamatta se toimi yllättävän hyvin. Auto selvisi kesäauton tehtävästään ilman mitään ongelmia eivätkä talven pakkasetkaan ole tuoneet mitään käynnistysongelmia. Lämmityslaite oli aika hengetön mutta se ei varsinaisesti yllättänyt meitä. Pieneksi pikkukiusaksi oli tullut se, että tuulilasinpyyhkimet ovat alkaneet liikkumaan nykien mikä lähinnä ärsytti muttei toki ajoa haitannut, harvoinhan niitä talvella tarvitsee.

Viimein joulukuun alussa alkoi tuli auton kanssa vastaan isompi ongelma. Vaihdelaatikko alkoi ensin tipauttamaan viitosvaihteen ajossa pois. Tästä hieman eteenpäin sama ongelma tuli kolmosvaihteella kaupunkiajossa. Tästä hetken päästä vaihteisto alkoi tahmata kunnolla. Ongelmaksi tuli saada ykkönen lähtiessä päälle ja kun auton pysäytti vaihde päällä mikään vaihde ei suostunut lähtemään pois kohtuullisella voimalla. Olin yllättynyt kuinka nopeasti nämä vaihdelaatikon ongelmat kehittyivät pikkuongelmasta siihen, että autolla ajo alkoi olla todella hankalaa tuon vaihdeongelman takia. Kun vielä roska-auto teki tammikuun alussa auton nokkaan parkkipaikallamme korjausta vaativat kolhun oli auton kohtalo sitten lopullisesti päätetty. Lancia Dedra lähti pihastamme viimeiselle matkalleen kohti Helsingin Tattarisuota ja autoromuttamoa.

Lancian romutustodistusta postista odotellen katselenkin tässä mikä tuohon ostetaan ensi kesäksi. Alfa Romeo 75, 2.0 TS moottorilla käyttökuntoisena ilman mitään tuning-virityksiä olisi ensimmäinen vaihtoehtoni.


Autoblogi jää selailemaan nettiautoa...

torstai 20. tammikuuta 2011

Mistä alle 5 tonnilla luotettava perheauto?

Kaikkihan me mielellämme ajaisimme uutuuttaan kiiltävillä isoilla luxusautoilla tai urheiluautoilla mutta useimpien suomalaisten arkiautoilu on kuitenkin kaukana niistä.
Lapsiperhe, asuntolaina ja lasten harrastukset tuntuvat vievän kaiken ylimääräisen rahan. Lähdimme selvittämään mitä olisi tarjolla, jos ison autorahoituksen sijaan päädyttäisiin edullisempaan viiden tonnin autoon. Olisiko sillä saatavissa mitään luotettavaa käyttöautoa, joka ei saisi näyttää halpisautolta.

Skoda Octavia
Edullisimmillaan käytettyjä katsastettuja Octavioita myydään jo alle 2000 euron hintaan. Ensimmäisen mallisarjan Octavia I:set ovat vuosimalleiltaan 1996-2006. Vuosimallissa 2001 oli pieni facelift, jonka suurimmat erot ovat sisustuksessa. Ulkoapäin eroja on vaikea havaita mutta kojelauta muuttui huomattavastikin. Jos käytössä olisi tuo otsikossa mainittu viiden tonnin budjetti, pitäisin näitä faceliftin jälkeisiä Octavia I malleja yhtenä varteenotettavimmista ehdokkaista.
+Luotettava tekniikka, VW konsernin koeteltua tekniikkaa, tilastojen mukaan hyvin kestävä perusauto
+Tilava tavaratila, jo perusmallissa on tavaratilaa enemmän kuin monessa huonommin suunnitellussa farmarissa, ja jos se ei riitä on vielä Octavia farmari tietysti
-Ulkonäkö alkaa olemaan hieman vanhahtava

Mazda 6
Jos hieman pystyy joustamaan tuosta viiden tonnin budjetista ylöspäin tulee harkintaan myös Mazda 6. Vuodesta 2002 alkaen myytyjä Mazda 6 myydään hieman yli 6000 euron pyyntihinnoin.
+Luotettavaa tekniikkaa
+Ulkonöältään ajaton, sivullinen ei ulkonäöstä helposti erota vuosimallia eikä siten auton arvoa
-Ruostevaurioita kannattaa tutkailla ennen ostopäätöstä

Nissan Almera
Erittäin tylsä valinta mutta jos tilaa ei tarvita aivan niin paljoa kuin Mazda 6:ssa tai Octaviassa on niin Almera tarjoaa samalla hinnalla uudempaa autoa alle. Viiden tonnin hintaluokassa on jo vuosimallin 2005 Nissan Almeroita eli jo kolme-neljä vuotta edellisiä uudempia autoja. Myös isompaan Nissan Primeraa on tässä hintaluokassa mutta ajokilometrejä niissä enemmän kuin Almeroissa.
+Taloudellinen ylläpitää
-Pienemmät tilat kuin edellisissä

Volkswagen Passat
Volkswagen Passat on edellisiä hieman suurempi auto joten tässä budjetissa liikuttaessa joudutaan menemään vuosimallista 1997 alkaneeseen malliin. Sen vuosimallia 1997 myydään 4000 euron pyyntihinnoin. Auto ei kuitenkaan ulkonäöltään ole pahasti vanhan näköinen ja Volkswagenin perustekniikkahan on luotettavaa eli hyvin pidetty yksilö voi olla vielä hyvä ostos.
+Tilava
-Passatit usein paljon ajettuja

Saab 9-5 jos ylläpito ja huoltokulut eivät pelota
Alle viidellä tonnilla on mahdollista saada myös ylellistä kyytiä mikäli kalliimmat ylläpito- ja huoltokulut eivät pelota. Saab 9-5 malleja 2.3 litran turbomoottoreinkin on saatavilla tässä hintaluokassa mutta ajokilometrit viittaavat siihen, että jos kaikki huollot joutuu tekemään huoltamolla voivat ylläpitokulut karata korkeiksi.
+Luokkaa isompi kuin edelliset
+Mukavat tilat ja varustelu
+Suorituskyky
-Ylläpito tulee edellisiä merkittävästi kalliimmaksi ja ajokilometrejä autoissa usein todella paljon (yli 300tkm)


Autoblogi jää viilailemaan laskelmiaan edullisimmista kilometreistä, veisikö Octavia voiton vai mikä...

Volkswagen New Beetle 2, 2011?

Maailman autolehdet ovat kirjoitelleet uudesta Volkswagen New Beetle mallista jo pitkää ja esimerkiksi täältä autoexpress.co.uk sivustolta löytyy uudesta mallista jo varsin hyviä kuvia. Auton on arvioitu tulevan myyntiin 2011 mutta mahdollista lienee, että se tulee vasta virallisena 2012 mallina, jonka ennakkomyynti saattaa alkaa tämän vuoden puolella.


Autoblogi jää odottelemaan!

Kannattaako katumaasturin tuonti Saksasta?

Suomen pääkaupunkiseudun lumitilanteen kirvoittamana Autoblogin kirjoitustiimin iltapalaverissa oluen äärellä nousi mieleen kysymys kannattaisiko kohtuuikäisen katumaasturin nouto Saksasta. Valitsimme laskennallisiksi esimerkkiautoiksemme BMW X3 2.0d ja Mercedes Benz ML 320 mallit vuodelta 2006. Tuollainen alle viisi vuotta ajettu katumaasturi olisi Suomen talveen oikein mukava peli. Alla laskelmia mihin päädyimme:
BMW X3
Suomesta
Suomessa myytävien BMW X3 vm 2006 hintataso on luokkaa 27 000-30 000 euroa riippuen kunnosta ja ajokilometreistä. Uskoisimme, että jos haluamme hyvän yksilön ilman kohtuuttomia ajokilometrejä sen hinta on varmaankin juuri ja juuri alle 30 tuhatta euroa, käytämme esimerkkilaskelmassamme hintaa 29 500€.
Saksasta
Saksassa Mobile.de -sivuston edullisimmat 2006 vuoden X3:set maksavat alle 14 tuhatta euroa mutta niiden ajokilometrit ovat varsin huimia ja kunto epäilyttää. 15-16 tuhannella eurolla alkaa olla jo tarjontaa paljon ja autojen kunnot alkavat näyttää ainakin päällisin puolin siistimmiltä. Laskelmassa laskimme Saksasta ostohinnaksi 15 500 euroa. Tullin autoverotaulukon mukaan viimeisimpien 2006 BMW X3:sten autovero on ollut 6200-6700. Laskemme laskelmaamme veroksi 6700. Näin ollen noutoautolle tulisi hintaa 15500+6700=22 200 euroa. Hintaeroa Suomeen siis 29500-22200=7300. Tällä toki pitää kattaa vielä matkakulut ja vaivannäkö mutta kaikenkaikkiaan mahdollisuudet viiden tonnin säästöön pitäisi olla olemassa.
Mercedes Benz ML
Suomesta
Suomessa Mercedes Benz ML 320 pyyntihinnat vaihtelevat kovasti 39,9-45 tuhannen välillä. Uskoisimme, että hieman päälle 40 tuhannella eurolla kaupat pitäisi saada syntymään kohtuullisesti ajetusta siististä yksilöstä. Laskelmassamme laskimme hinnaksi 41000 euroa.
Saksasta
Saksassa ML 320 pyyntihinnat lähtevät 20 tuhannesta eurosta ylöspäin. Edullisimmat yksilöt näyttävät valitettavasti nähneen elämän synkempiä puolia mutta kun hintatasossa noustaan 23-25 tuhannen luokkaan alkavat autot olla siistejä ja ok kuntoisia. Laskemme esimerkkilaskelmaamme ostohinnaksi Saksasta 23 000€. Tullin viimeisimpien verotettujen ML 320 vm 2006:sten verot ovat olleet 13 tuhannen euron paikkeilla mutta yksilöillä on ajettu enemmän kuin mitä haluamme ostokseltamme. Siksi varaamme veroon 14 000€. Näin ollen ostoksen hinnaksi verotettuna Suomeen tulisi 23 000+14 000 = 37 000€. Hintaero Suomeen jää Mercedeksen osalta jää siis vain 4000 euroon. Kattaahan se toki matkakulut mutta ei kuulosta yhtä houkuttelevalta kuin ero pienemmän ja vähäpäästöisemmän BMW X3 kohdalla.

Loppupäätelmä ei yllätä
Loppupäätelmämme ei ole mitenkään yllättävä kun toteamme, että kyllä haku Saksasta vielä kannattaisi mutta varsinkin isomman Mercedes Benz ML kohdalla ero ei ole niin iso kuin odotimme. Sen sijaan jos mielessä on BMW X3 pikkumoottorilla (2.0d), kannattaa alkaa seurailemaan Saksan hintoja tarkemmin.




Autoblogi jää laskeskelemaan kulutuslukemia.

95 E10 bensan soveltuvuus

Uuden E10 bensan suosio on viime päivien uutisten perusteella jäänytkin odotettua heikommaksi ja sen sijaan 98 E5 bensiinin kysyntä on yllättänyt bensiinikauppiaat. Kun ajattelee asiaa tavalliset sunnuntaiautoilijan kannalta, ei tämä oikeastaan ole yhtään yllättävää. Kun vielä aivan tammikuun alussa vielä joitakin automerkkejä poistettiinkin E10 menovedeksi kelpuuttavien listalta, ei liene mikään ihme, että teillämme ajaa monia autoloijoita, jotka eivät ole 100% varmoja E10 soveltuvuudesta autoonsa, ja tällöin 98 tankkaaminen varmuuden vuoksi on järkivalinta. Muutaman euron kalliimpi tankkaus on pieni hinta mielenrauhasta, jos hiemankin epäilee E10 soveltuvuutta autoonsa.
Pakko myöntää, että itsekin tankkasin auton uudenvuoden aattona tankin täyteen, ja kun se tällä viikolla tyhjeni kävin laittamassa 98E5, vaikka valmistajan mukaan E10 pitäisi hyvinkin soveltua autooni. Kun auto ei kuitenkaan ole ihan uusi, ajattelin ottaa varmuuden vuoksi pienen aikalisän. Jos huonoja kokemuksia omasta automallistani ei ilmene, siirryn E10 varmaankin parin kuukauden päästä. Bensiinimyyjien haastattelujen perusteella näin on ajatellut aika moni muukin sillä 98 kysyntä on suurempaa kuin sitä tarvitsevien automallien määrän perusteella voisi ennustaa.
Se virallinen lista mistä E10 bensiinin soveltuvuuden voi tarkistaa löytyy täältä.


Autoblogi jää seuraamaan 95E10 tulevaisuutta.

Saab 9-5 Tuulilasin lukijoiden valinta 2010

Ilmeisesti Saab aktiivit ovat nk. saaneet kannattajansa parhaiten liikkelle Tuulilasin Vuoden Valinta 2010 -kilpailussa sillä Saab 9-5 nousi ylivoimaiseksi voittajaksi. Valinta kertonee enemmän yleisistä sympatioista ja halusta tukea Saabin taivalta omana automerkkinään kuin omakohtaisista kokemuksista sillä harva lienee vielä autoa omakohtaisesti ajanut.
Toki henkilökohtaisestikin toivon Saabille menestystä sillä tokihan merkki olisi vielä paikkansa ansainnut automerkkien valikoimassa ja uudella 9-5 mallilla on tässä paljon pelissä. Positiivinen uutinen Saabin kannalta oli eilinen Kauppalehden uutinen siitä, että Saab on palaamassa ainakin Ruotsissa isojen yritysten yritysautolistoille. Sehän on merkittävä asia sillä uusien isompien autojen kaupassa työsuhdeautot ovat merkittävässä roolissa.
Tässä Tuulilasin uutinen lukijoiden valinnasta.

Autoblogi uutisoi vaikka hieman ihmetellen.

Kuvia uudesta BMW 1-sarjalaisesta

Tekniikan Maailman sivuilla on julkaistu kuvia uudesta BMW 1-sarjalaisesta, joka on bongattu testiradoilta. Uusi malli on yllättävän paljon vanhan näköinen mutta se lienee tarkoituksella tehtyä hämäystä. Virallisestihan mallia ei ole julkaistu vaan kyse on salakuvista.
Kuvat Tekniikan Maailman -sivuilla.

Autoblogi jää odottamaan lisätietoja ja kuvia uudesta BMW 1-sarjalaisesta.

Uusi Opel Astra SUV - ehkä ensi talven lumiin

Sekä Autobild.de että Auto-types.com kirjoittavat ainakin Suomen tämän hetkisen säätilanteen kannalta mielenkiintoisesta uutuudesta nimittäin Opel Astra SUV -mallista. Uuden Astran mutoilua noudatteleva SUV olisi ilmeisesti tarkoitettu kilpailemaan samaan kokoluokkaan VW Tiguanin ja Honda CR-V:n kanssa. Moottorivalikoiman ennakoidaan alkavan 140 hevosvoimaisesta 1.4 Turbo mallista. Ainakin tämän hetkisen pääkaupunkimme lumi- ja auraustilanteen huomioiden toivotamme tervetulleiksi kaikki kohtuuhintaiset SUV-mallit.
Auto-types.com -artikkeli. (englanniksi)


Autoblogi jää odottamaan lisätietoja.

Uusi Alfa Romeo Giulietta

Autoblogi esittelee: Alfa Romeo Giulietta

Uuden autoblogin ensimmäisen autoesittelyn paikkaan nousee itseoikeutetusti yksi vuoden 2011 mielenkiintoisimmista autouutuuksista, Alfa Romeo Giulietta. Mallinimenähän Alfa Romeo Giulietta on uudelleenherätetty ja se on Alfa Romeon historiassa merkittävä mallinimi sillä alkuperäinen Giulietta (1954-1964) oli ensimmäinen massatuotantona valmistettu Alfa Romeo. Nyt Giulietta yrittää nostaa Alfa Romeon menestykseen yhdessä automaailman kilpailluimmista autoluokista eli nk. pienten keskikokoisten luokassa. Tässä luokassa Giulietta tarjoaa persoonallisempaa vaihtoehtoa sellaisille massamalleille kuin VW Golf, Opel Astra tai Ford Focus. Onhan Alfa Romeo ennenkin ollut läsnä tässä luokassa mutta edeltäjämalli Alfa Romeo 147 ei pystynyt samanlaiseen menestykseen kuin Alfa Romeo 156/159 kokoluokkaa isommissa autoissa.
Alfa Romeo Giulietta 2011 hinnat
Hinnoiltaan Alfa Romeo Giuliettan eri mallit vaihtelevat juuri ja juuri alle 25 tuhannen euron alle puristetusta hinnat alkaen -mallista aina 39,9 tuhanteen euroon nousevaan Quadrifoglio Verde -malliin. Ennakkolta arvioisin myydyimmäksi malliksi nousevan 28,5 tuhatta euroa maksavan 170-hevosvoimaisen MultiAir -mallin sekä edullisemman kahdesta dieselmallista (28 tuhatta euroa). Hinnaltaan Giulietta ei luonnollisestikaan tavoittele kokoluokkansa edullisimman paikkaa mutta hinnat ovat  sillä tavalla kohtuulliset, etten usko menestyksen siitä jäävän kiinni. Jos auto pystyy tarjoamaan muutakin kuin vain persoonallisen ja urheilullisen imagon, ei hintaero kokoluokan edullisimpiin malleihin ole liiallinen. Kokonaisuudessaan Alfa Romeo Giulietta -hinnasto löytyy täältä.
Ulkonäkö

Ulkonäöltään Alfa Romeo Giulietta on edessä olevan nokkakuvion ansiosta selkesti tunnistettava Alfa Romeo. Sen sijaan takaosastaan auto kuuluu erottamattomasti samaan ryhmään Citroen C4 ja Seat Leonin kanssa. Takaovien kahvat on piilotettu samaan tapaan kuin aiemmassa Alfa Romeo 147:ssa. Kokonaisuus on kuitenkin silmää miellyttävä ja toteuttaa varmaankin sille asetetut kaupalliset tavoitteet. Pitää olla riittävän persoonallinen erottuakseen muttei saa olla liian persoonallinen pelottaakseen suuria maksavia yleisöjä.
Sisustus
 
Kuvien perusteella Giulietan sisustus näyttää tunnistettavasti Alfa Romeolta erityisesti ratin ja mittariston osalta. Sen sijaan keskikonsolin muodon eivät ole yhtä kuljettajakeskeisiä kuin joissakin aiemmissa Alfa malleissa. Tarkempi pidempi koeajo paljastanee hallintalaitteiden sijoittelun toimivuuden ja sen pitävätkö istuimet ulkonäöllään antamat lupaukset urheilullisuudesta.
Myyntiaikataulu 
Alfa Romeo Giulietan varsinainen myynti käynnistyi tänä viikonloppuna (15.1-16.1) pidetyllä viikonloppunäyttelyllä. Valitettavasti Autoblogin ylläpidon kalenteriin ei ole vielä koeajoaika mahtunut mutta lupaamme palata Alfa Romeo Giuliettaan heti kun kunnon koeaojo on saatu tehtyä...

Tervetuloa autoblogiin

Tervetuloa lukemaan, seuraamaan ja kommentoimaan uutta autoblogia. Autoblogi käsittelee pääosin Suomessa myynnissä olevia sarjatuotantoautoja mutta satunnaisesti saatamme kirjoitella myös mielenkiintoisista klassikkoautoista tai muista erikoisautoista. Erityisespaino tulee olemaan uusien automallien esittelyissä ja koeajoraporteissa.

Autoblogin kirjoittajat ovat autoista kiinnostuneita harrastajia, joilla ei ole mitään riippuvuuksia mihinkään automerkkiin tai autoalan yritykseen. Siinä mielessä kirjoituksemme ovat puolueettomia.


Tavoitteenamme on olla Suomen paras autoblogi!