maanantai 28. helmikuuta 2011

Chrysleriin pohjautuvat Lanciat tulevat 2012 Suomeen

Aro-Yhtymään kuuluva Autofennica Oy kertoi viime viikolla aloittavansa ensi vuonna uusien Chrysleriin pohjautuvien Lancioiden maahantuonnin. Mallistoon tulee kuulumaan lippulaivana uusi Lancia Thema, joka on siis Chrysler 300C muutettuna Lanciaksi. Ajatuksena tämä kuulostaa hieman oudolta mutta en ryhdy arvostelemaan ennen kuin olen nähnyt ja ajanut. En vain oikein tiedä ketä tämä auto sitten houkuttaa, italoautomiehet saattavat karsastaa Chryslerin ominaisuuksia ja taas jenkkiautomiehet ostanevat auton ihan Chryslerin logoin. Alla oleva kuva on Chrysleriin pohjautuva uusi Thema.


Kuva: Aro-Yhtymä Oy:n kuvapankki

Samaan tapaan kuin uusi Lancia Thema on Chrysler 300C tulee Lancia Voyager olemaan Chryslerin Voyager. Lancia Delta sentään jatkaa entiseltä italialaiselta pohjalta. Edellä mainittujen uusien Lancia-mallien lisäksi Autofennica aikoo ottaa valikoimiinsa myös Lancia Ypsilon, Musa ja Flavia -mallit. Näistä Lancia Flavia perustuu Chrysler 200 -malliin.


Audi Q3

Audi Q3:sta on autoblogissa uudempi artikkeli. (päivitys 13.4.2011)

Audi esitteli jo vuonna 2007 Shanghain autonäyttelyssä Cross Coupé Quattro -konseptiauton ja nyt salakuvissa on nähty saman näköinen auto talvitesteissä Euroopassa. Autosta uskotaan tulevan ensi syksynä esiteltävä Audi Q3 ja ainakin Tekniikan Maailma veikkaa sitä esiteltäväksi ensi syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä.

Audi Q3 olisi luonteva laajennus Audin Q-sarjan alapäähän nyt myynnissä olevien Audi Q7 ja Q5:n jatkoksi. Salakuvia autosta on esimerkiksi täällä Tekniikan Maailman -sivuilla.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Opel Zafira konsepti - Ford S-Max haastaja

3.3.2011 alkavilla Geneven automessuilla odotetaan esiteltävän lähes tuotantovalmis konseptiversio uudesta Opel (Vauxhall) Zafirasta. Konseptista löytyvien ennakkokuvien perusteella auto ei tarjoa suuria mullistuksia ulkomuodoissa mutta toivottavasti sen sijaan paljon käytännöllistä tilaa ja turvallisuutta lapsiperheiden tarpeisiin.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Maistaisia tulevista Audi A3 muutoksista

Audi A3 on ollut jo nykyautojen mittapuulla kunniakkaan ajan myynnissä ilman suuria muotoilullisia uudistuksia. Toisen sukupolven Audi A3:han esiteltiin 2003 eivätkä sen muutokset silloinkaan olleet radikaaleja vaan auto oli selkeästi vuonna 1996 esitellyn Audi A3 -mallin modernimpi jatko. Tulevassa Geneven autonäyttelyssä Audilla on tarkoitus esitellä konsepti, johon pohjautuu uusi tuleva Audi A3 2012 -malli ja sen perusteella tällä kertaa on odotettavissa selkeämpiä tyylillisiä muutoksia. Auton hatchback -versio on selvästi coupemainen ja luvassa on nyt myös Audi A3 sedan -versio. Yleisesti ottaen mallissa on paljon tuttua uusista Audi A5, A6 ja A8 -malleista mutta myös hieman TT:n tyyppistä agressiivisuutta.

Luonnoskuvia uudesta Audi A3 -konseptista on esimerkiksi täällä topspeed.com -sivulla.

Autoblogi odottelee innolla uutta Audia markkinoille, odotettavissa on ehkäpä syksyllä 2011.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Renault R-Space konseptiauto videolla

Maailmalla leviää video autosta, jonka arvellaan oleva Renaultin tuleva R-Space konseptiauto. Renault R-Space on Renautl Meganeen pohjautuva konsepti, joka tultaneen esittelemään tulevilla Geneven automessuilla ensi kuussa.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Lexus CT200h tänään Iltasanomissa

Iltasanomien autosivuilla on tänään koeajossa Lexus CT200h hybridiauto. Tällä uudella mallilla Lexus on tulossa kovaan luokkaan kilpailemaan laadukkaampien pienten keskikokoisten sarjaan. Auto tulee siis samaan kokoluokkaan Audi A3, BMW 1-sarjan, Volvo C30 ja Alfa Romeo Giulietan kanssa.

Iltasanomien koeajossa Lexus saa kovasti kiitosta laadukkuudestaan. Auton tavaratila on hybridistä johtuen pieni mutta toisaalta tämän kokoluokan autoja hankkivat usein sinkut tai lapsettomat pariskunnat joten se ei välttämättä nouse heille kynnyskysymykseksi.

Lexus CT200h hybriditekniikkahan on täsmälleen saman kuin Toyota Priuksessa eli tekniset ratkaisut ovat koeteltuja ja luotettaviksi todettuja. Auto tulee toki erittäin kilpailtuun segmenttiin mutta toivon sille menestystä ja en pidä sitä mitenkään mahdottomana. Hybridiautot ovat kiinnostaneet monia nuoria aikuisia, jotka ovat ympäristötietoisia mutta tämänhetkinen hybriditarjonta on muotoilultaan ollut aika kaukana Audi A3 ostajien toiveista. Uusi pikkulexus vastaa ainakin kuvien perusteella enemmän tämän kohderyhmän vaatimuksiin ulkoisella olemuksellaan.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Jaguar crossovereita suunnitteilla?

Jaguarin huhutaan autoblog.com sivuston mukaan suunnittelevan Jaguarin merkin alle crossover versioita, jotka perustuisivat Land Rover/Range Rover Evoque -malliin sekä Range Rover Sportiin. Itse malleista Jaguar ei ole kommentoinut mitään virallista mutta sen verran Jaguarin brändistä vastaava johtaja Adrian Hallmark suostuu sanomaan, että crossoverit tulevat ehdottomasti olemaan osa Jaguarin tulevaisuutta. Eli jonkinasteista perää asialla varmasti on.

Autoblogi toivoo tarkempia tietoja pikaisesti...